Elintarvikkeiden päiväysmerkinnöissä parantamisen varaa

Elintarvikeviraston selvityksen mukaan elintarvikkeitten parasta ennen -päiväyksiin ei voi aina luottaa. Eniten virheitä löytyi liha- ja kalatuotteiden, varsinkin marinoidun lihan ja graavatun kalan päiväyksistä. Parhaiten osuvat kohdalleen leipomovalmisteiden sekä valmisruoista laatikkoruokien ja karjalanpiirakoiden päiväykset.

Elintarvikevirasto selvitti päiväysmerkintöjen osuvuutta viime vuonna valtakunnallisesti yhteistyössä läänien ja kuntien kanssa. Tarkoituksena oli selvittää, säilyvätkö elintarvikkeet hyvinä pakkauksiin merkittyyn viimeiseen käyttöajankohtaan saakka.

Tutkittavina oli yli 750 tuotetta, joista yli puolet erilaisia leipomovalmisteita. Tuotteita tutkittiin sekä aistinvaraisesti maistelemalla että mikrobiologisin tutkimuksin. Kala- ja lihatuotteille tehtiin myös kokonaisbakteerimääritys ja muutamista lihatuotteista tutkittiin maitohappobakteerit ja happamuus. Arvioinnissa käytetyt raja-arvot eivät kuitenkaan ole sitovia, sillä ne eivät perustu lainsäädäntöön.

Graavatuissa kaloissa joka kolmannen tuotteen merkintä oli virheellinen, savustetuista ja tuoreista kaloista joka kuudennen. Marinoiduista lihoista noin joka toinen pakkaus oli viimeisenä käyttöpäivänä jo myyntiin kelpaamaton. Lihahyytelöistä virheellisten merkintöjen osuus oli 43 prosenttia. Myös tuoreista lihoista noin joka kolmanteen pakkaukseen oli merkitty väärä päiväysmerkintä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat