Elintarvikealan työkiistan neuvotteluja jatketaan tänään

Elintarvikealaa pitkin kevättä riivanneeseen työkiistaan pyritään löytämään jälleen sopu.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ja Elintarviketeollisuusliitto ETL kokoontuvat valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla tänään klo 17.

Tavoitteena on saada kokoon neljäs sovintoesitys. Työntekijäpuoli on hylännyt kolme aiempaa esitystä. Kiistakapulana neuvotteluissa ovat olleet työnantajan vaatimat työaikajoustot, joihin Elintarviketyöläisten Liitto ei ole ollut suostuvainen.

Osapuolet kertoivat olevansa toiveikkaita neuvottelujen suhteen.

- Me olemme lähteneet jokaiseen neuvotteluun sillä mielellä, että neuvottelutulokseen pyritään. Olemme olleet viikolla neuvotteluyhteydessä Elintarviketyöläisten liiton kanssa ja tiedämme tarkalleen mistä kenkä puristaa, joten uskon, että nyt meillä on mahdollisuus saada ratkaisu aikaan hyvinkin nopeasti, kertoo Heikki Juutinen, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja.

- Kyllä me vakavalla mielellä lähdemme sovitteluun. Tämän ja huomisen päivän aikana nähdään, saadaanko sovintoesitystä ja sitä kautta sovintoa aikaiseksi, toteaa Veli-Matti Kuntonen, Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja.

"Työaikaheikennyksiä emme voi hyväksyä"

Vaikka molemmat osapuolet kertoivat lähtevänsä neuvotteluihin luottavaisin mielin, Veli-Matti Kuntosen mukaan Elintarviketyöläisten liitto ei ole halukas hyväksymään työaikaheikennyksiä edelleenkään.

- Kantamme on edelleen se, että emme hyväksy työaikaheikennyksiä.

Heikki Juutinen puolestaan toteaa, että jos työntekijäpuolen kanta ei ole muuttunut miksikään, se kertoo siitä, että he ovat halukkaita lakkoilemaan edelleen.

- Työntekijäpuoli on kolme kertaa hylännyt sovintoesityksen, joten epäluottamus vastapuoleen on syntynyt kevään aikana. Katsotaan nyt, saadaanko tänään sovintoesitystä aikaan. Jos heidän kantansa ei muutu miksikään, he haluavat lakkoilla edelleen ja silloin on kyse heidän periaatteistaan.

SEL on kutsunut liittovaltuustonsa koolle maanantaiksi pohtimaan tilannetta, saatiin sovintoesitys tänään aikaiseksi tai ei.

Elintarvikealaa koskeva laaja lakko uhkaa alkaa tiistain vastaisena yönä. Jos lakko alkaa, se kestää niin pitkään, että neuvottelutulos on saatu aikaiseksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat