Elinkeinoelämä tyrmää veroratkaisun

Hallituksen veroratkaisu saa elinkeinoelämältä kiivasta arvostelua osakseen.

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton johtaja Tero Honkavaara pitää hallituksen veronkevennyksiä riittämättöminä.

-Sekä yritysveroprosentin että pääomaveroprosentin olisi pitänyt pudota 25:een, vaikka uudistuksen suunta onkin oikea, Honkavaara sanoo.

Honkavaaran mielestä veroprosentin laskeminen 25:een olisi antanut yrityksille positiivisen signaalin ja sen kautta olisi voitu vastata kansainväliseen verokilpailuun. Honkavaarasta suurin pettymys uudistuksessa oli kuitenkin se, ettei ylintä marginaaliveroprosenttia alennettu. Honkavaara muistuttaa, että alentaminen oli jo kirjattu hallitusohjelmaan.

Myös yritysten kilpailukyvystä huolehtivan Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K. Mattila pitää veroratkaisua liian maltillisena.

-Toivoimme, että yhteisöverokannassa olisi päästy 25-22:een prosenttiin. Myöskin pääomatuloverokannassa olis ollut syytä pysyä yhtenäisessä veroprosentissa, eli yhteisö- ja pääomatuloverokanta olisivat samoja. Tältä osin olemme selvästi pettyneitä, vaikka veroratkaisun suunta olikin oikea, linjaa Mattila.

Kuntaliitto on puolestaan huolestunut yhteisöverotuksen kevennysten vaikutuksista kuntien talouteen. Kuntaliiton laskelmien mukaan kunnat menettävät uudistuksessa yli 100 miljoonaa euroa, jos yhteisöverokantaa lasketaan 26 prosenttiin.

Kuntaliitto vaatii, että verotulojen menetys korvataan nostamalla kuntien yhteisöveron saajaosuutta.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 13.11.2003)

Pkt-yritykset ovat verouudistukseen pettyneitä.

(Talousuutiset 13.11.2003)

(Talousuutiset 13.11.2003)

Lue myös:

    Uusimmat