Mainos

Elinkautinen WTC:n räjäytyksen suunnittelijalle

Pakistanilainen Ramzi Ahmed Yousef tuomittiin tänään elinkaudeksi vankeuteen New Yorkissa sijaitsevan World Trade Center -rakennuksen räjäytyksen suunnittelusta sekä useista hankkeista tuhota pommilla amerikkalaisia matkustajakoneita.

Yousef tuomittiin yhteensä 240 vuodeksi vankeuteen. Vieraita Yousef saa ottaa vastaan vain, jos nämä ovat hänen perheenjäseniään. Kuusi ihmistä sai surmansa ja yli tuhat loukkaantui World Trade Center (WTC) -rakennuksessa sattuneessa räjähdyksessä 1993. Yousef pakeni räjähdyksen jälkeen Pakistaniin, missä hänet pidätettiin ja luovutettiin myöhemmin Yhdysvaltoihin.

Yousef todettiin tuomioistuimessa syylliseksi WTC:n pommi-iskuun jo viime syksynä, mutta tuomio julistettiin vasta nyt. Tuomari Kevin Duffy määräsi myös Yousefin maksamaan 4,5 miljoonan dollarin sakot ja 250 miljoonan dollarin vahingonkorvaukset. Tuomari halusi sanojensa mukaan näin varmistaa, ettei Yousef itse saa rahoja, mikäli joku kustantaja "olisi niin kieroutunut, että haluaisi ostaa tarinanne".

Tuomari sanoi tänään Yousefia "kuoleman ja tuhon opin kannattajaksi".
-Olen terroristi ja ylpeä siitä, Yousef vastasi.
Yousefin lisäksi jutun yhteydessä on pidätetty 20 muuta ihmistä. Heistä vain Yousef on amerikkalaisten viranomaisten mukaan ammattimainen terroristi.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.