Elektroniikkajätit tutkivat kiinalaista itsemurhatehdasta

Apple, Dell, Sony ja Hewlett-Packard - useat elektroniikkajätit tutkivat tehdasta, jonka työntekijälistaa lyhentää toistuvat itsemurhat.

Kiinassa toimiva, taiwanilaisomisteinen Foxconn-tehdas valmistaa osia useiden monikansallisten elektroniikkayhtiöiden tuotteisiin, kuten esimerkiksi tietokoneisiin ja matkapuhelimiin. Tehtaalla valmistetaan myös Nokian tuotteita.

Reilun kahden neliökilometrin alueelle tehdaskompleksi pitää tuotantolinjojensa lisäksi sisällään elintarvikeliikkeitä, ravintoloita, paloaseman ja kolme sairaalaa. Tehdasalueella työskentelee, syö ja nukkuu noin 300 000 ihmistä.

Uutiskanava CNN:n mukaan pelkästään tämän vuoden puolella kymmenen työntekijää on tehnyt itsemurhan ja kolme on yrittänyt.

Sekä tehtaan asiakkaat että johto ihmettelevät synkeää ilmiötä. Tehtaan edustajan mukaan työympäristön olosuhteiden ja itsemurhien väliltä ei ole löytynyt, vaikka paranneltavaa työympäristössä olisi:

- Työntekijämäärään verrattuna virkistäytymisresurssit ovat huonot. Olemme myös saaneet valituksia alaisiaan epäoikeudenmukaisesti kohtelevista työnjohtajista, tehtaan edustaja kertoo.

Estääkseen itsemurha-aallon jatkumisen tehdas on käynnistänyt oman auttavan puhelimen ja rakennuttanut stressinpurkuhuoneen, jossa työntekijät voivat mätkiä nukkeja mailoin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat