Mainos

Elcoteq viisinkertaisti tuloksensa

Elektroniikkavalmistaja Elcoteqin tulos yli viisinkertaistui.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes kolminkertaiseksi edellisvuodesta ja nousi 2,2 miljardiin euroon. Liikevoitto nelinkertaistui 66,4 miljoonaan euroon.

Tulos rahoituserien jälkeen kasvoi 54,4 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli vain 9,8 miljoonaa euroa, ilmenee Elcoteqin perjantaina julkistamasta tilinpäätöksestä.

Tämän vuoden näkymistään yhtiö arvioi, että liikevaihto kasvaa ja tuloksesta odotetaan selvästi positiivista. Ennakkotiedot tuloksestaan Elcoteq julkisti jo viikko sitten.

Väki vähenee


Elcoteq aloittaa Ericssonin matkapuhelintuotannon päättymisen vuoksi neuvottelut henkilöstön supistamisesta sekä Unkarissa että Virossa. Unkarin Pecsissä väkeä vähennetään kevään aikana 800 hengellä, Tallinnassa noin 600:lla. Nyt Elcoteqillä on sekä Pecsissä että Tallinnassa noin 3200 työntekijää.

Tallinnaan rakenteilla olevan toisen tehtaan ensimmäinen vaihe otetaan käyttöön suunnitellusti, mutta laajennuksen rakentamista ja käyttöönottoa viivästetään kuudella kuukaudella, Elcoteq kertoi pörssitiedotteessaan.

Myös Puolan Wroclawiin rakennettavan tehtaan käyttöönotto viivästyy noin kolme kuukautta. Mahdolliset vaikutukset Elcoteqin toimintoihin Suomessa selvitetään helmikuun aikana.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.