Elcoteq aloittaa yt-neuvottelut

Elcoteq aloittaa yt-neuvottelut Espoossa. Neuvottelujen piirissä on noin 230 henkilöä.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq on kutsunut Espoon-tehtaan henkilöstön yt-neuvotteluihin toiminnan siirtämisestä pois nykyisistä tiloista ja tähän liittyvistä henkilöstövaikutuksista.

Ensi viikon tiistaina alkavien neuvottelujen piirissä on noin 230 henkilöä. Siirron vaikutus työsuhteisiin ja mahdolliset irtisanomiset selviävät, kunhan uudesta toimipaikasta on päätetty.

Tehdaspäällikkö Tomi Sinisaaren mukaan vaihtoehtoina ovat yhtiön kaikki nykyiset tehtaat. Tehtaista 12 on ulkomailla, lähimmät kaksi Tallinnassa ja kauimmaiset Kiinassa ja Meksikossa.

Suomessa yhtiöllä on Espoon lisäksi tehtaat Lohjalla ja Vaasassa ja design-toimintaa Salossa.

-Me olemme todenneet yt-kutsussamme, että näemme vaihtoehtoina tällä hetkellä jonkin nykyisistä Elcoteqin tehtaista, oli se sitten ulkomailla tai Suomessa, tai niiden yhdistelmänkin, Sinisaari kertoo. Hänen mukaansa mitään vaihtoehtoa ei ole vielä suljettu pois.

Tehtaan toimintaa aiotaan jatkaa siirron jälkeen nykyisessä laajuudessa. Mahdollisten kustannussäästöjen määrä riippuu uudesta toimipaikasta.

Yt-neuvotteluja osattiin odottaa telelaitevalmistaja Tellabs International ilmoitettua Espoon tehtaan toiminnan ulkoistamisesta Elcoteqille marraskuussa. Yhtiöt sopivat, että Elcoteq muuttaa kiinteistöstä elokuun loppuun mennessä.

Tellabsin työntekijät siirtyivät Elcoteqin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Espoon tehdas valmistaa Tellabs Internationalille tietoliikenneverkoissa käytettäviä digitaalisia optisia ristikytkimiä ja laajakaistaliityntäjärjestelmiä. Tellabs odottaa Elcoteqille siirtyneen valmistuksen tuovan sille selvää kustannusetua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat