Elcoteq alensi kasvuennustettaan sarsin vuoksi

Elektroniikan valmistuspalveluyhtiö Elcoteq alentaa vuoden 2003 liikevaihdon kasvuennustettaan 40 prosenttiin aiemmasta 60 prosentista. Keskeisiä syitä ennusteen muuttamiselle ovat Kiinan talouskehitystä hidastanut sars-epidemia ja heikentynyt Yhdysvaltain dollari.

Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon yltävän tänä vuonna noin 2,5 miljardiin euroon. Myös konsernin koko vuoden tuloksen uskotaan paranevan viime vuoteen verrattuna.

Elcoteqin mukaan yhtiön liikevaihto on kesäkuussa päättyvällä toisella vuosineljänneksellä noin 500 miljoonaa euroa, kun se vime vuoden huhti-kesäkuussa oli 425 miljoonaa euroa.

Reilut 10000 henkeä työllistävän Elcoteqin liikevaihto oli viime vuonna 1840 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat