Elävä poliorokote turvallinen sikiölle

Suomessakin viimeisen polioepidemian aikana käytettyä elävää, heikennettyä poliovirusta sisältävää sokeripalarokotetta voi käyttää turvallisesti myös raskauden aikana.

Lääketieteen lisensiaatti Tiina Harjulehto-Mervaala on verrannut väitöskirjatutkimuksessaan sokeripalarokotteen saaneiden äitien lapsia ennen ja jälkeen rokotekampanjaa syntyneisiin lapsiin. Kaikkiaan 25 000 lapsen aineistoon perustuvassa tutkimuksessa todettiin elävälle poliorokotteelle altistuneet lapset aivan yhtä terveiksi kuin verrokkilapset.

Kun laaja sokeripalarokotuskampanja toteutettiin Suomessa vuoden 1984 epidemian aikana, ei ollut vielä täyttä varmuutta, että rokote olisi täysin turvallinen, sanoo Harjulehto-Mervaala. Rokote kuitenkin tiedettiin epidemian aikana turvallisemmaksi kuin villi virus. Harjulehto-Mervaala korostaakin, että kaikki Suomessa käytettävät rokotteet ovat turvallisia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat