Elastiselta uusi aluevaltaus – oma ohjelma!

Elastinen saa oman musiikkiohjelman MTV3-kanavalla.

Supersuosittu Elastinen tekee uuden aluevaltauksen, sillä mies saa oman ohjelman Maikkarille.

Elastinen feat. on uudenlainen musiikki- ja viihdeohjelma, jonka joka jaksossa Elastinen kohtaa yhden Suomen eturivin artisteista ja kohtaamisesta syntyy uusi kappale. 

– Oma tv-ohjelma on pitkäaikainen unelmani, joka vihdoin täyttyi, Elastinen sanoo.

– Pääsen tekemään yhteistyötä ihailemieni huippuartistien kanssa ja luomaan uutta musiikkia. Musiikin tekemistä ei ole tv:ssä juuri näytettykään. Silloin artistit ovat aidoimmillaan.

Uutuusohjelmassa Elastinen kohtaa suomalaisia huippumuusikoita. Heistä jotkut ovat hänelle ennestään tuttuja ja toiset taas aivan uusia tuttavuuksia. Kymmenen kohtaamisen tuloksena syntyy ainutlaatuinen, julkaisuvalmis kymmenen kappaleen kokonaisuus. Ohjelmasarjan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä.

Ohjelmassa ensimmäisenä päivänä jakson vieras vie Elastisen itselleen merkityksellisen tekemisen pariin ja luvassa on puhetta tunteista, musiikista sekä elämästä – aiheista, joista syntyy musiikkia. Toisena päivänä kappaletta työstetään, äänitetään ja se esitetään Elastisen valitsemassa paikassa. 

Elastinen feat. MTV3-kanavalla, ohjelmasta tiedotetaan lisää myöhemmin. 

Lue myös:

    Uusimmat