Elämää suurempia kuvia esillä Helsingissä

Maineikas elokuvamaailmaan liittyvistä valokuvista koottu näyttely on saatu Suomeen. Magmum Cinema - elokuvaa suuremmat valokuvat -näyttely avataan Helsingin kaupungin taidemuseossa lauantaina.

Kuvakokoelma on ollut mittava menestys ympäri maailmaa. Näyttelyssä nähdään filmauskulissien takana otettuja valokuvia, jotka kattavat ajanjakson 1940-luvulta 1990-luvun alkuun. On arvioitu, että nämä kuvat vyöryttävät eteemme niin legendaaristen Hollywood-tähtien loiston kuin elokuvien teon arjenkin. Magnum Photosin tuottama näyttely on kiertänyt ympäri maailmaa vuodesta 1994. Se sisältää 206 valokuvaa, niistä parikymmentä värikuvia. Kuvia ovat ottaneet mm. kuuluisat valokuvaajat Robert Capa ja Henry Cartier-Bresson.

-Nämä valokuvat ovat täysin päinvastaisia paparazzien tungettelevalle kuvaustavalle. Niissä näkyy hienotunteisuus ja kollegiaalinen ymmärrys elokuvantekoa kohtaan. Esimerkiksi näyttelyn Marilyn-kuvien teossa on tajuttu, että ihmistä kameran edessä ei saa haavoittaa. Tämä erottaa näyttelyn valokuvat myös mainoskuvista, arvioi elokuvan suomalainen hovikriitikko Peter von Bagh.

Hänen mukaansa Magnum Cinema -näyttelyn oleellisin anti on siinä, että se perustuu meidän itse kunkin muistojensa kanssa käymään dialogiin. Elokuvaa suurempiin valokuviin voi perehtyä Tennispalatsissa ajalla 6.11.1999-9.1.2000.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat