Elämä ilman tavaroita kiinnosti dokumenttielokuvafestivaaleilla

Tavarataivas -dokumenttielokuvan ohjaaja Petri Luukkainen kuvattuna varastollaan Helsingin Vallilassa maanantaina 21. tammikuuta 2013.
Tavarataivas -dokumenttielokuvan ohjaaja Petri Luukkainen kuvattuna varastollaan Helsingin Vallilassa maanantaina 21. tammikuuta 2013.Lehtikuva
Julkaistu 28.01.2013 07:41

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint houkutteli tuhansia elokuvanystäviä dokumentteja katsomaan.

Sunnuntaina päättynyt festivaali kokosi oheistapahtumat mukaan lukien 29 000 hengen yleisön. Kävijämäärä kasvoi viime vuodesta.

Järjestäjien mukaan yleisön suosikeiksi nousivat kotimaiset elokuvat, muun muassa Tavarataivas (ohjaus Petri Luukkainen), Laulu koti-ikävästä (ohj. Mika Ronkainen) ja Jäniksenä Varkaudessa (ohj. Matleena Jänis). Tavarataivas-dokumentissa Petri vie kaikki tavaransa varastoon ja antaa itselleen luvan hakea takaisin yhden esineen päivässä.

Useat DocPointissa ensi-iltansa saaneista kotimaisista elokuvista nähdään vielä tänä vuonna elokuvateattereissa.

DocPoint-festivaali järjestettiin nyt 12. kerran.

(MTV3–STT)

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat