Eläkesäätiöt: Ilmarisen ja Varman toiminta kartellinomaista

Yksityiset eläkesäätiöt ja isot eläkejätit käyvät kovaa kädenvääntöä yli 100 000 suomalaisen eläkevarojen hallinnasta. Moni yritys harkitsee tänä syksynä oman eläkesäätiönsä purkamista, koska ne voivat kirjata operaatiosta isommat tulot ennen kuin lainsäädäntöä muutetaan ensi vuonna.

Eläkesäätiöyhdistys pelkää, että kilpailu työeläkemarkkinoilla loppuu ja eläkevarojen tuoma valta keskittyy kahdelle suurelle yhtiölle.

- Varma ja Ilmarinen hallitsevat työeläkemarkkinoista 70 prosenttia ja voidaan sanoa, että silloin se muistuttaa aika lailla kartellinomaista päätöksentekoa, Eläkesäätiöyhdistyksen toimitusjohtaja Jouko Bergius sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) ei pidä hyvänä, jos kilpailu vähenee. MTV:n uutisten haltuunsa saamassa kirjeessä Hyssälä kertoo huolensa Finanssivalvonnalle, joka myöntää luvat säätiöiden purkamiselle.

Eläkesäätiöyhdistys paheksuu sitä, että tässä tilanteessa eläkejätit ovat niin voimakkaasti lähestyneet yrityksiä.

- Lähes kaikkiin eläkesäätiöihin on oltu yhteydessä ja kerrottu lähinnä, että nyt on viimeinen mahdollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, Bergius sanoo.

Eläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas vastaa, että yritykset ovat olleet asiassa aktiivisempia kuin he.

- Totta kai me vastaamme säätiöistä tuleviin kysymyksiin ja teemme heille laskelmia, mutta ei tähän mitään erityisiä markkinointiponnistuksia tällä hetkellä liity, Sailas sanoo.

Sailaksen mukaan kyse on siitä, että yritykset haluavat keskittyä omaan ydintoimintaansa, eivätkä eläkeasioihin.

- Eläkesäätiö on ratkaisu pitää työeläkkeisiin liittyvä riski itsellä ja työeläkeyhtiö on työnantajan ratkaisu ulkoistaa se riski, Sailas vertaa.

Katso Jussi Kärjen juttu

Lue myös:

    Uusimmat