Eläkeikää halutaan nostaa

TT ja Palvelutyönantajat tuomitsivat tänään työministeri Liisa Jaakonsaaren ajatukset ikääntyneiden työttömien siirtämisestä suoraan eläkkeelle.

Työnantajajärjestöt lähettivät kannanoton eläkelainsäädännöstä vastaavalle ministeri Sinikka Mönkäreelle. Ne painottivat, että Suomessa on pidettävä kiinni tavoitteesta nostaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää.

Järjestöt totesivat, että yli kolmasosa yksityisen sektorin eläkemenoissa muodostuu erilaisista varhaiseläkkeistä, ja Suomessa siirrytään kansainvälisesti katsoen eläkkeelle hyvin aikaisin. Työttömyyseläkeputkessa pysytteleminen on nykyjärjestelmässä liian edullista verrattuna työntekoon, järjestöt katsovat. Eräissä tapauksissa työttömän on epäedullista ottaa vastaan työtä, koska se alentaisi hänen tulevaa eläkettään.

-Työssäolon tulisi aina johtaa parempaan eläketurvaan kuin työttömänä olemisen. Siksi on välttämätöntä puuttua nykyisiin työttömyysajan eläke-etuuksiin siten, että myös lyhytkestoinen ja aikaisempaa huonommin palkattu työ johtaa parempaan eläkkeeseen kuin työttömänä olo, TT ja PT sanovat kannanotossaan.

Työmarkkinajärjestöt päättivät tupon yhteydessä joulukuussa selvittää varhaiseläkkeiden käyttöä ja muutostarpeita.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat