Eläinsuojelurikos harvoin oikeuteen asti

Tuomiot eläinsuojelurikoksista ovat lähes poikkeuksetta rangaistusasteikon lievimmästä päästä.

Vain pieni osa viranomaisten tietoon tulleista epäillyistä eläinsuojelurikoksista ja -rikkomuksista käsitellään oikeudessa. Jos teko onnistuu menemään oikeuteen asti, tuomiot ovat lähes poikkeuksetta rangaistusasteikon lievimmästä päästä.

Lain mukaan viranomaisten pitäisi aina tehdä poliisille rikosilmoitus sellaisesta eläimen kaltoinkohtelusta, johon he puuttuvat kieltoja tai määräyksiä antamalla. Kaksi kolmesta tapauksesta jää kuitenkin ilmoittamatta. Viime vuonna viranomaiset puuttuivat lähes 1200 tapaukseen, mutta ilmoituksia poliisille tuli vain reilut 400.

Poliisin tietoon tulleista rikoksista noin kolmannes päätyy tuomioistuimiin. Yleensä tuomiona on sakko. Eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtajasta Risto Rydmanista rikosten päätyminen harvoin oikeuteen on suuri ongelma. Tekojen tuomitsemiseen ei pääse muodostumaan linjaa, joten rangaistukset vaihtelevat paljon eri oikeuksissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat