Eläinrääkkäysvideosta jätetty rikosilmoituksia

Eläinlääkärit tarkastavat lähipäivinä 15 eläinsuojelurikoksista epäiltyä tilaa. Tarkastukset johtuvat eläinsuojelujärjestön kuvaamasta videosta, jossa näkyy muun muassa kituvia eläimiä.

Poliisiylitarkastaja Robin Lardotin mukaan poliisille on joitakin tutkintapyyntöjä Oikeutta Eläimille -järjestön salaa kuvaamista videoista. Tutkintapyyntöjen selvittäminen on toistaiseksi paikallispoliisin vastuulla.

Eläinsuojelujärjestö Oikeutta Eläimille julkaisi eilen internetissä videoita eläinten tehotuotantotiloilta. Kuvissa näkyy esimerkiksi kituvia ja vammautuneita eläimiä epäsiisteissä olosuhteissa. Kuvat annettiin myös tiedotusvälineille.

Ylitarkastaja Lardotin mukaan tapauksissa näyttää täyttyvän toistaiseksi rikosnimikkeistä ainakin kotirauhan rikkominen.

- Lähtörikos voisi olla kotirauhan rikkominen, mutta se voi muuttua joksikin toiseksikin, Lardot sanoo.

Lardotin mukaan väitettyjen eläinsuojelurikosten selvitys alkoi jo eilen. Poliisin tiedossa on jo tiloja, joissa kuvamateriaalia eläinrääkkäyksestä on kerätty.

- Selvityksessä on sitä myötä edistytty. Aineistoa saatu ja tilat on pystytty yksilöimään.

Tilojen tarkastus käynnistetään Lardotin mukaan välittömästi. Ensisijaisesti tilat tarkastaa eläinlääkäri, mutta muutamilla tiloilla vierailee myös poliisi.

- Jos rikosepäilyt ovat alkutietojen mukaan riittävän vahvat, poliisi menee mukaan tarkastuksiin.

Eläinsuojelurikosten varsinainen esitutkinta kuitenkin alkaa vain, jos selvityksessä löydetään siihen aihetta.

Ministerin tyttäreltä rikosilmoitus

Myös maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan tytär on tehnyt rikosilmoituksen tilallaan salaa kuvatusta videosta.

Forssassa sukutilaa pitävä Hanna-Maija Anttila kertoi aamulla MTV:n uutisille olevansa erittäin pahoillaan ja loukkaantunut siitä, että hänen tilalleen on tultu ilman lupaa.

Oikeutta Eläimille -järjestön mukaan osa kärsivistä eläimistä on kuvattu juuri Anttilan sikatilalla. Järjestön mukaan videot on kuvattu suomalaisilla tiloilla viime ja tämän vuoden aikana. Järjestö painottaa, että tiloille on menty kuvaamaan avoimista ovista. Yhteenkään paikkaan ei sen mukaan ole murtauduttu.

Evira tutkii syytteitä

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on määrännyt kunnan- ja läänineläinlääkärit kahdelle eläinsuojelurikoksesta epäillylle maatilalle.

Oikeutta Eläimille -järjestö on toimittanut Eviralle tiedot 16 tilasta, joissa järjestön mukaan on rikottu eläinsuojelulakia. Evira on sulkenut pois näistä yhden, joten eläinlääkäreiden tarkastukseen joutuu yhteensä 15 tilaa.

Eviran eläinlääkintäylitarkastaja Taina Mikkosen mukaan tiloille määrätään tarkastukset, jos eläinlääkäri havaitsee tarkastusten yhteydessä lainsäädännön rikkomuksia, niistä kirjoitetaan eläinsuojelulain mukainen määräys tai kielto.

Poliisi haluaa nopeaa selvitystä

Poliisiylitarkastaja Lardot kertoo, että keskeiset viranomaiset haluavat selvittää nopeasti, onko poliisilla edellytyksiä aloittaa esitutkinta eläinsuojelurikoksista.

- Ensin tehdään selvitys siitä, onko syytä epäillä, että olisi tapahtunut jonkintyyppinen tai useita eläinsuojelurikoksia. Varsinainen esitutkintahan tapahtuu ihan normaalien menetelmien kautta, jossa tietysti kerätään kaikki todisteet, mitkä pystytään, Lardot toteaa.

Keskeiset viranomaiset kokoontuvat tänään päättämään toimista, joilla selvitetään tiedotusvälineissä esitettyjen räikeiden eläinsuojelurikkomusten paikat ja ajankohdat. Tarkoituksena on selvittää nopeasti ja kattavasti, onko poliisilla edellytyksiä aloittaa esitutkinta useista väitetyistä eläinsuojelurikoksista.

Järjestö ei paljasta kuvien hankintatapaa

Oikeutta Eläimille -yhdistyksen tiedottaja ei suostunut kertomaan eilen tv-kameran edessä, miten järkyttävät kuvat eläinten oloista oli hankittu. Yhdistyksen tiedottaja vakuuttaa, että viranomaisten on helppo varmistua yksinkertaisesti vertailemalla maatilojen paikkoja kuvissa näytettyihin.

Yhdistykselle huomion herättäminen on tärkeysjärjestyksessä rikostutkintaa tärkeämpää. Siksi sokkikuvat muun muassa Loimaalta, Viialasta ja Tammelasta päätyivät televisioon, eivätkä suoraan poliisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat