Eläinaktivistit tukkivat turkistuottajien Internet-yhteyksiä

Eläinaktivistit osoittivat tänään mieltään Vantaan turkishuutokauppaa vastaan tukkimalla turkistuottajien Internet-yhteyksiä.

Itse huutokaupalle netti-iskusta ei ollut haittaa, mutta Turkistuottajat Oy:n kotisivu jouduttiin sulkemaan yhteyksien tukkeuduttua. Kotisivua kuormitettiin käyttämällä ohjelmia, jotka toistivat jatkuvasti osoitteen päivityspyyntöjä.

Turkistuottajat Oy välittää kotisivullaan huutokauppatietoja sekä asiakkailleen että tarhaajille. Kotisivu oli poissa käytöstä kello 11-14 välisen ajan. Kaikki velvoitteet kyettiin hoitamaan netti-iskusta huolimatta, kertoo Turkistuottajat Oy:n tietohallinnosta vastaava johtaja Juha Huttunen.

Yhtiö sai tiedon Internet-iskusta jo viime viikolla ja Huttusen mukaan siihen valmistauduttiin yhdessä käyttöpalvelun tarjoajan kanssa. Eläinaktivistit kokeilivat vastaavanlaista netti-kampanjaa muutama viikko sitten Yhdysvalloissa Seattlessa pidetyssä kansainvälisessä turkishuutokaupassa.
Suomessa Turkistuottajat Oy:n huutokauppaan kohdistunut Internet-mielenosoitus oli ensimmäinen laatuaan.

Oikeutta eläimille -internetjaosto ilmoitti tänään aktion onnistuneen yli odotusten. Sen mukaan "virtuaalikansalaistottelemattomuusaktioon" otti osaa lähes tuhat turkistarhauksen vastustajaa ympäri maailmaa. Tiedotteessaan jaosto toivoi nykyisen turkiskriisin jatkuvan pitkään ja vievän mennessään vielä lukuisia tarhoja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat