El Niño-sääilmiö kiihtyy

Kiistelty El Niño -sääilmiö uhkaa Väli-Amerikassa jopa 700 000 ihmisen henkeä. YK aloittaa hätäapuohjelman kuivuuden pahiten runtelemassa Guatemalassa.

Tyynen valtameren El Niño-sääilmiön aiheuttama kuivuus uhkaa YK:n mukaan aiheuttaa jopa 700 000 ihmisen nälkäkuoleman Väli-Amerikassa.

YK suunnitteleekin hätäapuohjelman aloittamista Guatemalassa, jossa sääilmiön aikaansaama kuivuus vaikuttaa eniten. Nälänhädän arvioidaan uhkaavan noin 170 000:ää guatemalalaista.

Viimeisten 50 vuoden aikana Väli-Amerikka on kokenut 9 epätavallista jaksoa. Kukin on kestänyt vuodesta kolmeen vuotta. Säähäiriö aiheuttaa toisaalla kuivutta, toisaalla taas tulvia ja myrskyjä. El Niño vaikuttaa voimakkaasti mm kalakantoihin Keski- ja Etelä-Amerikan rannikoilla.

Kiistanalainen ilmiö

Tieteellisesti kiistanalaisessa El Niño -ilmiössä Tyynenmeren lämmin pintavesi kerääntyy päiväntasaajan tienoilla ja jakaantuu epänormaalisti. Kun pintavesi lähtee liikkeelle, kylmät ja lämpimät merivirrat sekoittuvat ja sekoittavat samalla koko läntisen pallonpuoliskon biosfäärin tasapainoa.

Ilmiön yhteydestä ilmaston yleiseen lämpenemiseen kiistellään. El Niñot ovat 1980-luvulta lähtien käyneet ankarimmiksi ja niiden esiintymistiheys on kasvanut. Joidenkin teoreettisten mallien mukaan juuri kasvihuoneilmiön aiheuttama lämpeneminen on El Niñon voimistumisen syynä.

Tilastot eivät toisaalta vahvista tätä: ilmiön voimakkuus on vaihdellut viime vuosikymmenten aikana paljonkin.

Ilmiö ulottaa vaikutuksensa myös Pohjolaan. Eräiden amerikkalaistutkijoiden mukaan El Niño selittää mm pohjoisen pallonpuoliskon talvien lämpenemisen.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 27.02.2002).

Lue myös:

    Uusimmat