EKP tukee kriisimaita: Ostaa maiden joukkolainoja

Euroopan keskuspankki kertoo pitävänsä ohjauskoron ennallaan. Korko on ollut heinäkuusta alkaen ennätyksellisen alhaalla, 0,75 prosentissa.

EKP:n arveltiin suunnittelevan ohjauskoron laskua 0,25 prosenttiyksiköllä euroalueen talouskriisin helpottamiseksi. Ohjauskoron lasku olisi tehnyt rahan lainaamisesta halvempaa.

Englannin keskuspankki kertoi pitävänsä ohjauskorkonsa 0,5 prosentissa, mikä on yhä ennätyksellisen alhainen.

Ruotsin keskuspankki laski ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä. Ohjauskorko on nyt 1,25 prosenttia.

Päätös joukkolainojen ostamisesta ei yksimielinen

EKP on päättänyt ostaa euroalueen maiden joukkolainoja ilman rajoituksia. Pääjohtaja Mario Draghin mukaan päätös ei ollut yksimielinen, sillä yksi maa äänesti vastaan. Draghin mukaan EKP tekee kaikkensa pitääkseen euroalueen koossa.

EKP on laskenut euroalueen kasvuennustetta tälle ja ensi vuodelle. Kokonaistuotanto supistuu tänä vuonna 0,4 prosentilla, ja ensi vuonna kasvua on 0,5 prosenttia. EKP:n mukaan inflaatio puolestaan kiihtyy tänä ja ensi vuonna.

Tavoitteena on laskea kriisimaiden, kuten Espanjan ja Italian, valtionlainojen korkoja.

(MTV3 - STT - Reuters)

Katso Tapio Nurmisen raportti (Seitsemän uutiset 6.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat