EKP piti ohjauskorot ennallaan - taloudessa näkyy jo myönteisiäkin merkkejä

Markkinat odottavat Trumpin veropäätöksiä 2:03

Euroopan keskuspankin neuvosto on päättänyt pitää kaikki ohjauskorkonsa ennallaan. Ohjauskorko pysyy 0,00 prosentissa, talletuskorko -0,40 prosentissa ja maksuvalmiusluoton korko 0,25 prosentissa.   ECB

Tukiosto-ohjelma jatkuu aiemmin ilmoitetulla tavalla ainakin tämän vuoden loppuun asti. Huhtikuusta lähtien ostoja pienennetään 80 miljardista eurosta 60 miljardiin.  

Päätökset ovat odotusten mukaisia.  

Euroopan keskuspankki on kuitenkin tarkkaillut hermostuneena lähestyviä vaaleja Ranskassa ja Hollannissa. Vaikka talouskasvu ja inflaatio näyttävät molemmissa olevan nousussa, EKP joutuu vastustamaan lisääntyviä vaatimuksia tiukentaa linjaansa. Vaalit viittaavat pinnan alla oleviin poliittisiin riskeihin erityisesti yhdistettnä siihen, että EU on jo lähes vuosikymmenen kärsinyt taloudellisista ongelmista. 

Valoa tunnelin päässä

Riskeistä huolimatta positiivisiakin merkkejä on selvästi ilmassa. Kaupankäynti on lisääntymässä, tuotanto nousussa ja ennen kaikkea talous kasvamassa varovaisesti koko EU:ssa.

Mm. Euroopan neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk alleviivasi tätä tänään alkavan huippukokouksen alla. 

– Haluan aloittaa hyvillä uutisilla: Ensimmäistä kertaa liki vuosikymmeneen talous kasvaa kaikissa 28 jäsenmaissa, Tusk iloitsi.

– Työllisyydessä on vielä tekemistä mutta myönteinen muutos on silti selvä. Tämä on nyt se hetki, jolloin voimme tehdä tarvittavat toimet kestävään kasvuun ja huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, Tusk lisäsi. 

Lue myös:

    Uusimmat