EKP piti ohjauskoron ennallaan

Euroopan keskuspankki on jättänyt ohjauskorkonsa ennalleen 2,00 prosenttiin. Pörssianalyytikot uskovat, että EKP aloittaa korkojen kiristämisen myöhemmin.

Euroopan keskuspankki on jättänyt ohjauskorkonsa ennalleen 2,00 prosenttiin. Pörssianalyytikot uskovat, että EKP aloittaa korkojen kiristämisen myöhemmin.

Euroopan keskuspankki pitää ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan 2,0 prosentissa. Korko on pysynyt samassa historiallisen alhaisessa lukemassa jo vuoden 2003 kesäkuusta asti.

Euroalueen talouden toipumisesta on edelleen ristiriitaista tietoa, minkä vuoksi EKP:n uskotaan suhtautuneen hieman varautuneemmin luotonannon tiukentamiseen kuin esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed. Fed teki eilen odotetun koronnoston. Se nosti Yhdysvalloissa ohjauskorkoa prosenttiyksikön neljänneksellä 1,25 prosenttiin. Pörssianalyytikot ja taloustieteilijät uskovat, että EKP aloittaa korkojen kiristämisen vasta myöhemmin.

Inflaatio oli kesäkuussa vuositasolla EU:n tilastolaitoksen Eurostatin ennakkotietojen mukaan edelleen korkeahko 2,4 prosenttia. Inflaatio kuitenkin hidastui hieman toukokuusta, jolloin ennen kaikkea korkea öljyn hinta hilasi sen 2,5 prosenttiin. Öljyn hinta tuli myöhemmin kesäkuun loppua kohden selvästi alaspäin. EKP:n tavoiteyläraja kuluttajahintojen nousulle vuositasolla on 2,0 prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat