EKP:n odotetaan nostavan ohjauskorkoaan - ekonomisti toppuuttelee pelkoja

Euroopan keskuspankin odotetaan aloittavan rahamarkkinoiden ohjauskoron noston tänään. Markkinat pitävät lähes varmana, että EKP nostaa ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 1,25 prosenttiin.

Suomalaispankkien ekonomistit ennakoivat ohjauskoron olevan ensi vuoden lopussa noin 3 prosenttia.

Vuoden euriboriin sidotun 100 000 euron asuntolainan korkolasku kasvaa ensi vuoden loppuun mennessä 1 500 eurolla vuodessa, jos euribor nousee 3,5 prosenttiin.

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen kuitenkin toppuuttelee koronnousun mukaan tuomia asuntovelallisten pelkoja.

- Kovin paljon ei tällainen koronnosto tee lovea, mutta tietysti jokainen laskee sen itse. 100 000 lainassa koronnousu tarkoittaa pariakymppiä kuukaudessa, että ei se sillä tavalla kovin suuri summa ole. Yksittäinen koronosto on aika pieni merkitykseltään ihmisille ylipäätään. Monesti suurempia vaikutuksia voi tulla esimerkiksi bensiinin hinnannoususta pienellä aikavälillä, Heiskanen vertaa.

Heiskanen ennakoi, että korot alkavat nyt nousta tasaiseen tahtiin. Hän arvioi, että ohjauskorko on ensi vuoden lopussa noin 3 prosenttia. Tuolloin ollaan hänen mukaansa normaalilukemissa.

- Kyllä se todennäköistä on. Nythän ollaan poikkeuksellisen matalalla tasolla ja arviot taloudesta ovat kuitenkin sellaisia, että talous elpyy jatkossakin kohtalaisen hyvin. Inflaatiopaineitakin on olemassa eli siinäkin mielessä näin matala korkotaso ei ole perustelu. EKP tuskin itse tulee antamaan vinkkiä siitä, että korkotaso nousee, mutta todennäköisesti he kuitenkin niin tulevat tekemään, Heiskanen päättää.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat