EKP:n Noyer: Pahin jo ohitse

Hitaan kasvun kanssa kamppaileva 12 maan euroalue on Euroopan keskuspankin varapääjohtajan Christian Noyerin mukaan ohittanut laskun pohjan. - Talouskehityksen pahin vaihe on jo ohitettu, sanoi Noyer tänään Le Mondessa julkaistussa haastattelussa.

-Ilman yllättäviä uusia tapahtumia laskusuhdanteen pahin vaihe on epäilyksettä ohitettu, sanoi Noyer. Hän ennakoi inflaation hidastumisen ja euromaiden kasvua tukevien toimien vauhdittavan kulutusta ja kasvua. -Työttömyyden kasvusta on puhuttu paljon, mutta se on tasaantumassa. Yritysjohtajien pessimismi on pitkälti perustunut Yhdysvaltain talouden taantumaan. Toisaalta euroalueella on runsaasti investointitarpeita eikä euroalueella tehty yli-investointeja uuteen teknologiaan, Noyer huomautti.

EKP:n pääjohtaja Willem Duisenberg sanoi joulukuussa, että laskusuhdanteen pohja on ohitettu ja euroalueen talous kääntyy kasvuun vuoden 2002 aikana. EKP alensi oman kasvuarvionsa tälle vuodelle kesäkuun 2,1-3,1 prosentista 0,7-1,7 prosenttiin.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat