Ekonomistit: Pahin talouskurimus on ohi

Suomen talouden alamäessä on ekonomistien mukaan pahin jo ohi, mutta elpyminen on hidasta.

– Kyllä näyttää silt'ä, että suhdannekuopan pohja on nyt nähty. Eli kasvu lähtee tästä etenemään, mutta varmaankin vaimeana. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi tulee pikemminkin jälkijunassa, toteaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas.

Pellervon Pasi Holm on silti huolissaan, että Suomi on jäänyt viime vuosina jälkeen Ruotsista ja euroalue Yhdysvalloista. Pienten palkankorotusten ansiosta Suomen uskotaan pääsevän mukaan maailmantalouden kasvuun.

– Ilahduttavaa on ollut se, että ennusteiden mukaan Suomen kilpailukyky paranee suhteessa Ruotsiin. Se antaa näkymää pidemmällä aikavälillä siitä, että suomen talous pääsisi sinne kolmen prosentin kasvuun, arvioi Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm.

Pörssiin tänään palanneen Valmetin johto ei odota ihmekäännettä parempaan, mutta toisaalta sellutehtaiden, paperikoneiden ja bioenergiakattiloiden kysyntä ei enää yhtiön mukaan putoa.

– Jos katsoo maantieteellisesti niin Pohjois-Amerikka on aktiivisin markkina, Siellä menee taloudessa hyvin ja niin menee meilläkin. Näemme vähän ehkä kiinassa ja muualla Aasiassa piristymisen merkkejä, kertoo Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.

Helsingin pörssi nousi viime vuonna yli 20 prosenttia. Pörssi on ennakoinut talouden elpymistä viime kesästä lähtien.

Talouden elpyminen ei näy vielä pitkään aikaan kansalaisten arjessa. Työttömyys pahenee ainakin kevään ajan ja ihmisten ostovoima heikkenee verojen kiristyessä.

 

Lue myös:

    Uusimmat