Ekonomistiryhmältä puheenvuoro täystyöllisyyden puolesta

Lähinnä demareista ja sitoutumattomista koostuva taloustieteilijöiden ryhmä tarjoaa omaa vaihtoehtoaan työllisyyden korjaamiseksi tänään julkaistussa "Takaisin täystyöllisyyteen" -kirjassa. Ryhmä kieltää silti pyrkineensä valmiiseen, yhtenäiseen talouspoliittiseen ohjelmaan.

(STT) Kirjassa ei myöskään varsinaisesti tarjota uusia lääkkeitä työttömyyden hoitoon, sillä monien muiden tavoin kirjoittajat korostavat mm. erityisesti pienipalkkaisten verotuksen alentamista, sosiaaliturvan uudistamista sen perusteita vaarantamatta sekä pitkään työttömänä olleiden ja heikoiten koulutettujen aktiivista ohjaamista työelämään.

Ryhmää vetänyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jukka Pekkarinen korostaa ryhmän lähteneen työn tarjonnan esteiden purkamisesta, kun keskustan työreformissa pääpaino oli alun perin työn kysynnän esteiden korjaamisessa. Keskusta peräänkuulutti mahdollisuutta työehtosopimuksia pienempiin palkkoihin erityisesti pienyrityksissä.
-Ekonomisteina katsomme nopeimman avun löytyvän verotuksen ja sosiaaliturvan uudistamisesta verokiiloja ja köyhyysloukkuja purkaen kuin työmarkkinoiden sopimuksia purkamalla, hän selvitti. Verokiilalla tarkoitetaan sitä osaa työvoimakustannuksista, joka jää työntekijän käyttöön erilaisten verojen jälkeen.

Kukkaro ei riitä kansalaispalkkaan

Pekkarisen mukaansa keskusta on muuttanut ohjelmaansa terveeseen suuntaan, joten mallien suurin ero tulee suhtautumisesta sosiaaliturvan perusteisiin. -Me emme näe kansalaispalkkaa kukkaroon mahtuvana ratkaisuna, vaan korostamme ansioturvan säilyttämistä ja sen täydentämistä vastakin tarveharkintaisella sosiaaliturvalla, hän selvitti.

Täystyöllisyys saavutettavissa

Ryhmä lähtee siitä, että täystyöllisyys on saavuttavissa keskipitkällä, jopa muutaman vuoden tähtäimellä. Tämä näkemys taas perustuu siihen, että Suomen talouskasvu jatkuu, koska Suomi pystyy käyttämään hyödyksi avautuvan talouden hedelmiä niin EU:ssa kuin koko maailmassa. Pekkarisen mukaan lähivuosina on kuitenkin kyettävä puuttumaan työvoiman tarjonnan kipupisteisiin kuten verotukseen ja työmarkkinoiden sopimusjärjestelmän joustavuuden lisäämiseen itse järjestelmää purkamatta.

Hänen mukaansa neulansilmä uudistusten toteuttamisessa on niiden ajoittaminen niin, että nurkan takana lymyävä ylikuumentuminen voidaan välttää. PT:n tutkimusjohtaja Tuire Santamäki-Vuoren mukaan ryhmällä ei ollut täystyöllisyydestä "fiksattua" työttömyysprosenttia, mutta 5 prosentin työttömyysaste on mahdollinen. Tätäkin hän lievensi sanomalla, että vuoden mittaan tätäkin suurempi joukko voi joutua kokemaan työttömyyttä, mutta tärkeää on saada työttömyyden kesto lyhenemään ja kasautuminen katkeamaan aktiivisella työvoimapolitiikalla.

Hän tähdensi, että tätä nykyä työttömyys ei juuri uhkaa uusia ihmisiä, vaan se kasautuu entistä pienemmälle joukolle entistä pidemmiksi pätkiksi. Kirjan on kustantanut Työväen sivistysliitto.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat