Mainos

Ekonomisti: Kreikan kyllä-ääni toi neuvottelurauhaa

Toisen lakiuudistuspaketin hyväksyminen Kreikan parlamentissa viime yönä takasi ainakin hetkeksi neuvottelurauhan Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta, arvioi Aktian pääekonomisti Anssi Rantala STT:lle.

Neuvottelujen vaikein osuus tulee Rantalan arvion mukaan olemaan sovun löytäminen Kreikan velkajärjestelyjen mallista. Kreikan velkojat ovat keskenään erimielisiä siitä, tulisiko Kreikan velkataakkaa leikata ja miten se tapahtuisi.

Rantalan mukaan on kuitenkin välttämätöntä, että Kreikalle myönnetään velkahelpotuksia muodossa tai toisessa. Todennäköistä on, että Kreikan nykyisiä laina-aikoja pidennetään ja uudet lainat myönnetään jo valmiiksi pitkinä, Rantala sanoo.

– Kreikan velkoja pidennetään todennäköisesti vielä kymmenillä vuosilla.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on vaatinut, että Kreikalle laaditaan velkajärjestelyjä. Muuten valuuttarahasto ei voi katsoa maata kelpoiseksi saamaan lisärahoitusta. Erityisesti Saksa on vastustanut ajatusta velkahelpotusten myöntämisestä Kreikalle. Toisaalta Saksa tahtoo, että IMF on mukana Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa, Rantala huomauttaa.

– Uskon, että ymmärrys on vahvistumassa siitä, että Kreikan velkalastille ja maksurasitukselle on tehtävä jotain. Kun kompromissia haetaan, on kaikkien osapuolten tultava vastaan, ja näin on jo tapahtunutkin.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.