Mainos

Ekokemin piippu paloi Riihimäellä

Ekokemin ongelmajätteiden käsittelylaitoksella Riihimäellä syttyi tulipalo varhain lauantaiaamuna. Palo roihusi laitoksen toisen polttolinjan savupiipun sisällä. Palokunnan tultua paikalle piipun alaosassa oleva suodatinyksikkö paloi ja palo pääsi leviämään piipun sisäosaan.

Vaarana oli aluksi, että 72 metriä korkea piippu romahtaisi. Palokunta sumutti piipun pohjalta vettä piippuun ja jäähdytti sen pintaa. Palo saatiin sammumaan aamupäivällä kello kymmenen jälkeen ja piippu jäi pystyyn.

Palo ei aiheuttanut vaaraa ympäristölle, kerrottiin Ekokemistä. Piipun materiaali oli lasikuitumuovia, joka tuottaa palaessaan nokea, vettä ja hiilidioksidia.

Edessä ainakin viikon seisokki

Kyseistä polttolinjaa oltiin ajamassa huoltoseisokkiin ja tuli polttorummussa oli sammutettu jo eilen illalla. Seisokin oli määrä kestää viikon verran.

- Todennäköisesti seisokista tulee palon vuoksi pidempi, arvioi Ekokemin tuotantojohtaja Heikki Metsäranta.

Palon rahallisia vahinkoja tai syttymissyytä ei vielä ole osattu arvioida. Paloa oli sammuttamassa yksiköitä Riihimäeltä, Hyvinkäältä ja Hausjärveltä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.