EK valmis keskustelemaan keskitetystä palkkaratkaisusta

EK kertoo olevansa valmis aloittamaan keskustelut keskitetystä työmarkkinaratkaisusta. Ehtona on, että uusia palkankorotuksia ei tehdä kahden seuraavan vuoden aikana.

Elinkeinoelämän keskusliiton eli EK:n mukaan palkkojen uusiin yleisiin korotuksiin ei ole lähivuosina varaa.

– Palkat ovat joka tapauksessa nousemassa ilman uusiakin korotuksia vuonna 2014 runsaalla prosentilla ja vuonna 2015 lähes yhtä paljon, kirjoittaa EK tiedotteessaan.

Maan hallitus on vedonnut työmarkkinajärjestöihin pikaisen maltillisen palkkaratkaisun puolesta. EK:n mukaan työllisyyttä ja ostovoimaa edistetään parhaiten, jos palkkoja ei koroteta lainkaan ja samalla tehdään merkittäviä vero- ja maksualennuksia sekä muita kasvupäätöksiä.

EK:n hallituksen työvaliokunta linjasi järjestön kantaa tänään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat