EK: Työvuosia lisää uran molempiin päihin

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa nostaa osa-aikaeläkkeen alaikärajaa. Liitto haluaa myös opiskelijat aikaisemmin työelämään.

Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen sanoo MTV:n Huomenta Suomen lähetyksessä, että työvuosia on saatava lisää uran molempiin päihin:

- Me tarvitsemme kaiken mahdollisen työvoiman, niin nuoret kuin vanhatkin, jos haluamme pitää työeläkejärjestelmän maksupohjan kunnossa.

Erityisesti Laatunen puuttuisi osa-aikaeläke-järjestelmään.

- Osa-aikaeläke on viimeinen rönsy tätä varhaiseläkejärjestelmää, joka suomessa luotiin 1970 ja -80 luvuilla. Työttömyyseläke on lopetettu, samoin yksilöllinen varhaiseläke ja pahin valuvika on tämä alhainen ikäraja osa-aikaeläkkeessä, Laatunen sanoo.

Nykyään osaaikaeläkkeelle voi päästä 58-vuotiaana. Etua ovat käyttäneet erityisesti toimihenkilöt. Lasse Laatusen mukaan systeemillä rohkaistaan työikäisiä jäämään työelämästä pois. Laatusen mukaan työnantajan etu varhaisessa eläkeiässä on lähinnä siinä, että osa-aikaeläke kustannetaan työeläkejärjestelmän yhteisistä varoista ja siitä puuttuu yrityskohtainen omavastuu:

-Tällä systeemillä on luotu suomalaisten varhaiset eläkeasenteet. Eläkeiän nostaminen vähentää edunsaajia ja lisää maksajia, Laatunen perustelee.

Laatunen uskoo, että vanhuuseläkkeellä olevat tulevat tulevaisuudessa takaisin työelämän keikkatöihin entistä useammin.

Elinkeinoelämän keskusliitto haluaa puuttua myös pitkiin opiskeluaikoihin. Keinoina Laatunen esittää esimerkiksi opintotukijärjestelmän muuttamisen:

- Työvuosien kasvattaminen on välttämätöntä myös siellä alkupäässä, joten tähän pitää kyllä puuttua. Opintotukijärjestelmää pitää kehittää sellaiseksi, että se palkitsee nopeasta valmistumisesta.

Lue myös:

    Uusimmat