EK:n Herlin evästi hallitusta energianeuvotteluihin

Elinkeinoelämän keskusjärjestön puheenjohtaja Antti Herlin sanoo, että muiden EU-maiden kyvyttömyys lisätä uusiutuvaa energiaa ei saa johtaa siihen, että Suomi ottaa niskoilleen ylimääräisiä kustannuksia.

Elinkeinoelämän keskusjärjestön EK:n johto vetoaa Suomeen hallitukseen, että EU:n kanssa käytävissä energianeuvotteluissa ei annettaisi syntyä "dramaattisia virheratkaisuja". Neuvotteluissa päätetään siitä, mikä on Suomen osuus uusiutuvan energian käytön lisäämisessä.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sanoo, että hallituksen on käytettävä koko arvovaltansa tähän kansallisesti erittäin tärkeään kysymykseen.

- Brysselissä on tehtävä lähiviikkoina yksiselitteisen selväksi, että Suomi on jo pitkään ollut edelläkävijämaa energiatehokkuuden parantamisessa ja uusiutuvan energian lisäämisessä. Suomelle ei voi asettaa kohtuuttomia ja kestokyvyn ylittäviä vaatimuksia, Herlin sanoi Keski-Uudenmaan talousfoorumissa Järvenpäässä.

Herlinin mielestä Suomen on ryhdyttävä tosissaan vaatimaan oikeudenmukaista taakanjakoa ja ajamaan omaa etuaan.

- Muiden kyvyttömyys lisätä uusiutuvaa energiaa ei saa johtaa siihen, että Suomi ottaa niskoilleen ylimääräisiä, meille kuulumattomia kustannuksia, hän jatkoi.

Herlin myös kommentoi hallituksen sisältä kuuluneita "huolestuttavia kaavailuja", että uusiutuvaa energiaa ryhdyttäisiin tukemaan syöttötariffein. Hän sanoi, että siinä sähkön käyttäjät pantaisiin tukemaan kannattamatonta sähköntuotantoa. Se taas nostaisi sähkön hintaa entisestään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat