Mainos

EK esittää kilpailukykysopimusta

Elinkeinoelämän keskusliiton hallitus esittää kilpailukykysopimusta palkkakilpailun hillitsemiseksi. Maltillisen palkkalinjan tueksi tarvittaisiin veronkevennyksiä.

Työnantajaleirin tavoitteena on, että vientiteollisuuteen syntyy keskusjärjestöjen paimentamana "vastuullinen sopimus, joka toimii suunnannäyttäjänä muille alakohtaisille neuvotteluille".

– On tärkeää, että alakohtaisiin ratkaisuihin sisältyy mahdollisuus sopia palkoista myös yrityksissä niiden oman palkanmaksuvaran mukaisesti.

EK:n hallitus pitää työmarkkinakentän sitoutumista maltilliseen palkkalinjaan työmarkkinoiden vakauden kannalta välttämättömänä.

– Inflaatiota kiihdyttävä palkkakilpailu ei ole kenenkään etu, EK:n hallitus korostaa kannanotossaan.

Maan hallituksen osuutena olisi palkkaverotuksen alentaminen. Sitä koskeva lopullinen päätös pitäisi tehdä kuitenkin vasta ensi keväänä, kun toimialakohtaisten ratkaisujen taso on tiedossa.

EK esittää myös, että valtio osallistuu ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoitukseen lomautuspäiviltä. Hallituksen pitäisi sitoutua myös toteuttamaan eläkepoliittiset päätökset, jos työmarkkinajärjestöt pääsevät sopuun työurien pidentämisestä.

Hihat heilumaan

Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä hallituksen ja keskusjärjestöjen keskustelut työmarkkina- ja talouspolitiikan yhteensovittamisesta on käytävä tiiviissä aikataulussa lähiviikkojen aikana.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi aiemmin tällä viikolla, että hallitus voi keventää palkkaverotusta, jos työmarkkinajärjestöt pääsevät kilpailukyvyn turvaavaan palkkaratkaisuun.

Katainen muistutti, että esimerkiksi yhden prosenttiyksikön ansiotuloveron kevennys parantaisi ostovoimaa saman verran kuin kolmen neljän prosentin korotus nimellispalkkoihin.

Keskitettyyn tai koordinoituun työmarkkinaratkaisuun on viime viikkoina haettu erilaisia malleja. Perinteisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun työnantajaleiri on torjunut tiukasti.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.