"Eiran mafialle" tuomiot

Käräjäoikeus langetti tänään Etelä-Helsingin nuorten hasisjutussa kolmelle nuorelle miehelle ehdotonta vankeutta huumerikoksista.

Kovin niin kutsutun Eiran mafian jutussa annettu tuomio on kolme vuotta vankeutta. Loput runsaat parikymmentä tuomionsa saanutta nuorukaista selvisivät ehdollisilla vankeusrangaistuksilla tai sakoilla.

Huhtikuussa Helsingin käräjäoikeudessa alkaneessa oikeusjutussa huumerikoksista oli syytteessä lähes neljäkymmentä 17-22-vuotiasta miestä. Syytteiden mukaan joukkio levitti keväästä 2000 viime vuoden loppuun mennessä noin 40 kiloa hasista ja jonkin verran muita huumeita. Syytetyistä puolet oli Helsingin Eiran, Ullanlinnan ja Punavuoren kaupunginosista.

Itse keksitystä mafia-nimityksestä huolimatta toimintaan ei liittynyt väkivaltaa. Lisäksi huumeet ostettiin tavanomaisesta poiketen yleensä omilla rahoilla eikä velaksi.

Kuukausi sitten Hämeenlinnan poliisi paljasti tukkuportaan, joka oli toimittanut huumeita myös Eiran mafialle. Tämän ryhmän kautta kulki poliisin mukaan 140 kiloa hasista, 16 kiloa amfetamiinia ja 2700 ekstaasitablettia, jotka tulivat Virosta ja osin Venäjältä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat