Eipä ole moni nähnyt tällaista munaa

Pienessä kiinalaiskylässä on viime viikkoina ihmetelty erään kanan aikaansaannoksia.

87-vuotiaan Yang-mummun kana on nimittäin alkanut munia jättimäisiä munia. Munista suurin on painanut hieman yli 200 grammaa. Kooltaan se on noin kolme kertaa suurempi kuin normaalin kokoiset kananmunat.

Vielä yllättävämpi oli kuitenkin jättimunan sisältö. Kananmunan sisällä oli nimittäin kaksi keltuaista sekä yksi kokonainen ja ehjä kananmuna kuorineen.

Yang kertoi, että hän luuli kanansa tekevän kuolemaa, kun se ensi kertaa ponnisteli muniakseen jättimunan. Sittemmin kana on muninut normaalia isompia munia vielä viisi kappaletta.

Jättimunia muniva kana ei eroa ulkonäöltään tai kooltaan muista kanoista. Yang-mummun mukaan sillä on kuitenkin poikkeava ruokavalio.

– Se ei syö maissia, joten syötän sille sen sijaan riisiä, Yang kertoo.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat