Eino on yksi 2000-luvun voimakkaimmista syysmyrskyistä

Viikonlopun Eino-myrsky yltää yhdeksi 2000-luvun voimakkaimmista syysmyrskyistä. Voimakkaampia ovat olleet esimerkiksi Janika vuoden 2001 marraskuussa ja Tapani vuoden 2011 joulunaikaan.

Sunnuntaina Suomeen iskenyt Eino-myrsky liikkui päivän aikana Suomen yli itään. Voimakkaimmat tuulet osuivat maan keskiosiin. Ainoastaan Lappi säästyi tuulen aiheuttamilta vahingoilta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan suurin keskituulen nopeus oli 27 m/s ja se mitattiin Raahen Nahkiaisessa.

Maa-alueilla tuulivahingot syntyivät hetkittäisistä puuskista. Kovin puuska maa-alueilla oli Savonlinnan lentoasemalla mitattu 27,3 m/s. Useilla havaintoasemilla maan etelä- ja keskiosassa mitattiin yli 20 m/s puuskia.

Merellä kovin puuska, 32,9 m/s, mitattiin Kaskisten Sälgrundissa. Esimerkiksi Tapani-myrskyssä vuonna 2011 kovin merellä mitattu puuska oli 36,4 m/s ja maa-alueilla 31,5 m/s.

Eino aiheutti paljon sähkökatkoja, koska voimakkaat tuulet kattoivat lähes koko maan etelä- ja keskiosan eli alueet, joissa on paljon metsää ja kotitalouksia. Tuuli aiheutti helposti vahinkoja metsissä, koska maa on roudaton ja kostea alkukuun tavanomaista suurempien sademäärien takia.

Muita voimakkaita myrskyjä 2000-luvulla ovat olleet muun muassa Pyry 2001, Rafael 2004 ja Hannu 2011.

Lue myös:

    Uusimmat