Eino iskee – näin myrskyyn kannattaa varautua

Norjanmereltä saapuvan Eino-myrskyn odotetaan riepottelevan maata sunnuntaina. Ilmatieteen laitoksen mukaan myrsky tuo mukanaan vaarallisen koviksi yltyviä tuulia.

– Nyt näyttää hyvin todennäköiseltä, että erityisesti maan keskiosia riepottelee Eino-myrsky ja tämän vuoden toistaiseksi voimakkaimmat tuulet. Myrskypuuskat ja tuulivahingot ovat siis todennäköisimpiä maan keskiosassa, toteaa Ilmatieteen laitoksen turvallisuussääpäivystyksen päällikkö Ari-Juhani Punkka

Sähköyhtiö Fortum on kehottanut suomalaisia varautumaan jopa päiviä kestäviin sähkökatkoihin, mikäli myrskyssä kaatuvat puut katkovat sähkölinjoja. Energiayhtiön mukaan korjaustöitä ei välttämättä päästä aloittamaan ennen myrskyn laantumista. 

Myös Ilmatieteen laitos muistuttaa toimintaohjeista myrskyn varalle.

Varaudu näin ennen myrskyä:

– Lykkää matkustamista, myrskypuuskat voivat kaataa puita teille tai vaikeuttaa auton ohjattavuutta. Jos autoilu on välttämätöntä, varaa mukaan lämpimät ulkoiluvaatteet, ruokaa ja juomaa

– Älä lähde vesille.

– Lataa matkapuhelimet, varaa juomavettä ja tarkista taskulampun paristot hyvän sään aikana.

– Kerää pihalta pihakalusteet ja muu irtain tavara, joka voi tuulessa lentäessään aiheuttaa lisävahinkoja. Tarkista myös pihapiirin puiden kunto.

– Sulje ovet ja ikkunat. Tarkista etenkin, että kattoikkunat ja parvekelasitukset ovat kiinni.

– Pidä eläimet sisällä.

– Aja auto autotalliin tai pois puiden läheisyydestä.

– Kytke pois ne sähkölaitteet, joihin pääset käsiksi.

– Tarkista veneiden kiinnitykset.

Myrskyn aikana:

– Siirry sisätiloihin tukevaan rakennukseen, pois ikkunoiden läheisyydestä.

– Telttakatokset, kevyet rakennelmat tai ulkorakennukset eivät ole turvallisia.

– Älä yritä korjata omaisuusvahinkoja myrskyn aikana.

– Vältä hissien käyttöä sähkökatkosten varalta.

– Varo kaatuvia puita ja sähkölinjoja.

– Ulkona suojaudu kaatuvilta puilta kivien väliin, kalliojyrkänteen juureen tai ojaan.

– Myrskypuuskat voivat suistaa ajoneuvon kaistaltaan tai kaataa kaksipyöräisen ajoneuvon. Pysäköi auto suojaan etäälle puista ja sähkölinjoista. Varo sivutuulta, jos ajat metsän keskeltä aukealle alueelle.

– Jos olet vesillä, hakeudu lähimpään rantaan, jos se on turvallista. Laske purjeet ja kiinnitä alus.

Myrskyn jälkeen

– Vältä turhaa matkustamista.

– Varo tielle kaatuneita puita. Varoita muita tielläliikkujia tiellä olevista esteitä esimerkiksi varoituskolmiolla.

– Pysy vähintään 20 metrin etäisyydellä vaurioituneista sähköjohtimista.

Osittain kaatuneissa tai ristikkäin kaatuneissa puissa voi olla jännityksiä.

– Jos et itse tarvitse apua, auta naapuria.

– Tarkista veneiden kiinnitykset.

– Tarkista rakennuksen kattorakenteet, savuhormit ja ikkunat mahdollisen vaurioitumisen varalta.

– Puhdista tukkeutuneet sadevesijärjestelmät.

Ohjeet: Ilmatieteen laitos

Lue myös:

    Uusimmat