Eimon tulos heikkeni

Matkaviestinten muoviosia valmistavan Eimo-konsernin alkuvuoden tulos jäi markkinoiden odotuksista. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen oli tammi-kesäkuulta vain 4,2 miljoonaa euroa, vajaat 25 miljoonaa markkaa. Tulos pieneni viime vuoden vastaavasta ajasta 47 prosenttia. Liikevaihtoa Eimolle kertyi 38,4 miljoonaa euroa, 8 prosenttia viime vuotta enemmän.

Eimo varoitti jo toukokuussa, että sen tulos toiselta neljännekseltä jää ensimmäistä neljännestä heikommaksi. Toteutunut tulos jäi silti analyytikoiden alintakin arviota pienemmäksi. Nyt yhtiö toistaa, että tälle vuodelle asetettu 40 prosentin myynnin kasvutavoite ei toteutune, vaikka myynti kasvaakin toisella vuosipuoliskolla selvästi voimakkaammin kuin alkuvuonna.

Liikevaihdon kasvun ansiosta loppuvuoden tuloksen pitäisi olla olennaisesti alkuvuotta parempi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat