Ei rauhaa Lähi-itään Clintonin kaudella

Lähi-idän rauhanneuvottelut päättyivät ilman sopua.

Israel-PLO

Israelin ja palestiinalaisten neuvottelijat lopettivat keskustelunsa aamulla ilman läpimurtoa, ilmoitti korkea-arvoinen israelilainen viranomainen uutistoimisto Reutersille.

Palestiinalaisneuvottelijoihin kuuluva Jasser Abed Rabbo puolestaan kertoi Palestiinan ääni -radioasemalle, että neuvottelut päättyivät tältä erää. Niitä on kuitenkin hänen mukaansa tarkoitus jatkaa vielä kahden päivän ajan.

Erezissä Israelin ja Gazan kaistan rajalla käytyjen neuvottelujen tarkoituksena oli päästä yhteisymmärrykseen presidentti Bill Clintonin rauhansuunnitelman pohjalta. Israelin edustajien mukaan neuvotteluissa oli vielä suuria erimielisyyksiä. Palestiinalaisten mukaan heille ei kelpaa periaatesopimus tai väliaikainen ratkaisu. He haluavat toteuttamiskelpoisen ja kansainvälisin takuin varustetun kokonaisvaltaisen rauhansopimuksen.

Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin ja ministeri Shimon Peresin on määrä tavata Gazassa tänään.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton arveli tänään, että Lähi-idän rauhanratkaisu siirtyy hänen seuraajalleen George Bushille. Clinton sanoi, että vaikka edistystä on tapahtunut israelilaisten ja palestiinalaisten neuvotteluissa ei hän ole varma voitaisiinko ratkaisu saavuttaa ennen hänen presidenttikautensa päättymistä tammikuun 20. päivänä.

-Mitä tahansa tapahtuukaan, on se seuraajani ja Israelin vaalien voittajan vastuulla, Clinton sanoi. Clinton piti erittäin merkittävänä palestiinalaisten antamaa periaatteellista hyväksyntää omalle rauhansuunnitelmalleen.
Hän kuitenkin valitti sen tulleen kuusi päivää myöhemmin kuin hän oli odottanut. Joka tapauksessa molempien osapuolten tämänhetkinen johto on Clintonin mukaan hyväksynyt hänen suunnitelmansa.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat