Ei pirtua matkustajalentokoneeseen

Pirtua ja vahvimpia alkoholijuomia ei saa kuljettaa matkustajalentokoneessa niiden aiheuttaman palovaaran vuoksi. Tilavuusprosenteissa ilmaistu sallitun alkoholipitoisuuden raja on 70.

Finnair muistutti säännöksistä tänään, kun julkisuuteen oli noussut tulliviranomaisten pelko pirturallin alkamisesta. Mikäli pirturalli alkaa, se kulkee vesitse ja maanteitse, mutta ei ilmateitse.

Muutamat turistien suosimat hyvin väkevät tummat rommit ja vodkat ovat 80 prosentin vahvuisia ja näin ylittävät paloturvarajan. Mikäli matkustaja haluaa kuljettaa juomansa samalla koneella kuin hän itse matkustaa, hänen on pantava viinansa erikoispakkaukseen ja toimitettava se koneeseen lentorahdiksi luokiteltuna.

Finnairista kerrotaan, että kiellot perustuvat Kansainvälisen Ilmakuljetusliiton ja Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön luokitukseen. Luokituksen mukaan yli 70 prosenttiset alkoholijuomat ovat helposti syttyvää nestettä, jonka kuljettaminen matkatavarana on lentoturvallisuuden takia ehdottomasti kielletty. Muita kiellettyjä matkatavaroita ovat esimerkiksi räjähteet, radioaktiiviset, syövyttävät ja magneettiset aineet.

Lue myös:

    Uusimmat