"Ei pelkkiä Helsingin hipstereitä" - vihreisiin jäsenryntäys eri puolilta Suomea

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi iloitsee puolueensa jäsenmäärän kasvusta, ja etenkin siitä, että jäseneksi on tullut aktiivisia toimijoita.

– Uskon, että tärkein syy jäsenmäärän kasvulle on ollut se, että kun viime eduskuntavaaleissa vihreille ei käynyt niin hyvin kuin oli toivottu, moni koki, että nyt on aika alkaa toimia vihreiden eteen muutenkin kuin äänestämällä.

Vielä eduskuntavaalien alla puolueen jäsenmäärä oli alle 5 000, nyt jäseniä on jo 8 200.

Laturin mukaan jäseniä on tullut puolueeseen eri puolilta Suomea ja kaikista ikäluokista.

– Ei pelkästään Helsingin hipstereitä, Laturi vahvistaa.

Vihreiden jäsenmäärässä tapahtui kasvupiikki heti eduskuntavaalien jälkeen ja toinen nousu koettiin presidentinvaalien aikaan.

– Tämän vuoden puolella uusia jäseniä on tullut melkein tuhat, eli kyllä Haavisto ilmiö näkyy.

Myös perussuomalaiset ovat kasvattaneet huomattavasti jäsenmääräänsä.

Laturin mukaan vihreiden jäsenmäärän nousua ei voi kuitenkaan suoraan kutsua vastajytkyksi.

– Ehkä siinä kuitenkin haluttiin näyttää, että uskotaan siihen yhteiskuntaan, jota vihreät haluaa viedä eteenpäin ja osoittaa se tuki jäsenyyden kautta.

Jäsenmäärän kasvulla on Laturin mukaan suuri merkitys puolueelle.

– Meillä on nyt entistä enemmän ihmisiä tekemässä vihreää työtä. Jäseniä myös kuunnellaan ja heille annetaan paljon valtaa.

Laturi uskoo, että 10 000 jäsenen rajapyykki saavutetaan pian.

Lue myös:

    Uusimmat