"Ei ole munia saatavilla" – näin munapula vaivaa ympäri Suomea

Pääsiäisenä kovimmilleen yltynyt munapula piinaa yhä. MTV3:n lukijoista moni myöntää, että asia on vaikuttanut myös omaan elämään. Munia on joko ryhdytty korvaamaan muilla tuotteilla, tai ostettu tavallista enemmän, silloin kun niitä on saatavilla.

– Kyllä ainakin Kouvolassa on munahyllyt huutaneet tyhjyyttä. Päätin kokeilla jotain ihan muuta ja hankin soijajauhoja korvaamaan kananmunat ruuanlaitossa, eräskin keskustelija toteaa MTV3 Uutisten Facebook-sivuilla.

– Ei päivääkään ilman munaa. Tosin pääsiäisen alla tuli hiukan varauduttua mahdolliseen tilanteeseen ja tuli ostettua pari kennoa varmuusvarastoon, joka kyllä kannatti. Pääsiäisenä kiirastorstaina ei paikkakunnan, eikä naapurikunnan muutamasta kaupasta löytynyt enää munan munaa.

– Munakato on näkynyt kaupoissa. Omaa elämää haittaa siinä mielessä, että mitä ei ole saatavilla, niin sitä kaipaa. Eli leivontainnostus tietenkin pukkasi päälle, kun ei ole munaa saatavilla

– Kirkkonummella on munapula vaivannut pääsiäisestä alkaen. Ennen pääsiäistä ne olivat loppu kokonaan ja sen jälkeen kaupat ovat ilmeisesti saaneet vain pieniä eriä, jotka myydään nopeasti. --- Onko munapula tullut jäädäkseen??

"Kaupat käyttävät tilannetta hyväkseen"

Munapula näyttäisi vaikuttaneen paitsi valikoimiin, niin myös hintoihin. Ainakin MTV3:n lukijat ovat pistäneet harmikseen merkille sen, että munista joutuu pulittamaan nyt isompia summia.

– Meidän kaupoissa löytyy 4 kappaleen kananmunia ja kalliimpia mahdollisia. Saadaan varmaan ostaa EU:n ansiosta ulkomailta 100e/kilo jatkossa.

– Hintoihin on vaikuttanut välittömästi munapula. Kun 15 kappaleen peruskennon sai ennen noin 2.05–2.25 euron hintaan, on samoissa kaupoissa hinta nyt 2.49. Kaupat käyttävät tilannetta hyväkseen.

– Aika niukasti niitä on ollut kaupan hyllyllä. Hinta oli kyllä aika hurja, kun olisin ostanut kolme rasiaa, niin lähes 15 euroa olisi pitänyt pulittaa. Jotain luomua varmaan olivat pääsiäisen aikaan. Ei sittemmin ole tullut hintaa ihmeteltyä.

"Aina on munaa löytynyt"

Kaikkialla munapula ei tunnu kuitenkaan haittaavan. Lukijoiden kokemuksen mukaan munatilanne onkin vaihdellut reippaasti paikkakunnasta tai kaupasta riippuen.

– No S-kaupoissa täällä Lohjalla on ainakin ollut joka viikko loppunut, mutta sitten taas K-kaupoissa on ollut ehkä aavistuksen enemmän. Ja tuleehan niitä munia ostettua enempi että ei heti pääse loppumaan.

– Kävin Prismassa viime viikolla ja siellä oli valehtelematta tyhjinä kaikki neljä hyllyä, jotka olivat noin 5 metriä pitkiä. Sitten kävelin paikalliseen Valintataloon ja siellä oli hyllyt täynnä kananmunia.

– Munia on joka sorttia ja niitä kyllä piisaa. Kiitokset SOK:lle.

– Ostan suoraan tuottajalta, tuoreita ja edullisia ja eivät lopu kesken.

– Meillä Oulussa kaupoissa munia on ihan riittämiin, en ole huomannut mitään "pulaa".

– Aina on munaa löytynyt, kun sitä tarvinnut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat