Ei mittavia häiriöitä – Länsimetron testiajo alkoi aiempia koekertoja paremmin

Länsimetron täysimittainen testiajo on alkanut tänään aiempia koekertoja paremmin. HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kertoo STT:lle, että vuorovälit ovat säilyneet aamun ruuhkaliikenteessä pääsääntöisesti normaaleina eikä mittavia häiriöitä ole ollut.

– Vuorovälit ovat olleet 2,5 minuuttia, mitä ruuhkassa pitää ollakin. Jossain kohtaa junat ovat olleet minuutin tai korkeintaan kaksi aikataulusta jäljessä, mutta se on sitä, mitä se normaalistikin on, Lehmuskoski sanoo.

Lehmuskosken mukaan aamun testiajo on ollut huomattavasti aiempaa lähempänä sitä, millainen tilanteen pitäisi olla, kun koko metrolinja on täysimittaisesti käytössä.

– Aamupäivä näyttää lupaavalta, mutta tietenkin johtopäätökset voidaan vetää vasta sitten, kun koko päivä on takana.

Länsimetroa testataan vielä ensi viikolla. Liikennöinti voidaan aloittaa vasta sitten, kun onnistuneita koeajoja on tehty tarpeeksi.

Länsimetron hallintaa ei vieläkään ole siirretty Länsimetro Oy:ltä HKL:lle. Lehmuskosken mukaan hallinta voidaan siirtää HKL:lle siinä vaiheessa, kun toiminnallisuus- ja turvallisuusasiat ovat sillä tasolla, että liikennöinti niiden puolesta voitaisiin aloittaa. Valmisteluja hallinnan siirtoon on tehty tällä viikolla.

Liikennöinnin tarkkaa aloituspäivää ei ole vielä päätetty.

Länsimetron uudet asemat 2:03

Lue myös:

    Uusimmat