Ei läpimurtoa ilmastokokouksessa

Niin sanotuista joustomekanismeista on Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa meneillään olevassa YK:n ilmastokokouksessa syntymässä kompromissi, kertoi Suomea EU:n neuvotteluryhmässä edustanut ylitarkastaja Seppo Oikarinen kauppa- ja teollisuusministeriöstä eilen.

Joustomekanismeja ovat YK:n ilmastosopimuksen osaksi ajaneet etenkin ne teollisuusmaat, jotka voisivat niiden avulla hoitaa osan kasvihuonepäästöjen vähentämiseen vaadittavista velvoitteistaan. Sovitteluratkaisun takana olevat suurimmat ryhmittymät ovat EU-maat, kehitysmaiden G77-ryhmä sekä Yhdysvaltain johtama teollisuusmaaryhmä.

Oikarisen mukaan lähinnä päätösehdotuksessa on kyse aikataulusta, jossa asiassa edetään, sekä muun muassa sen määrittelystä, miten päästöjen kaupassa päästövähenemät määritellään. Oikarisen mukaan kehitysmaat tulevat lähinnä ratkaisemaan, millainen organisaatio päästökaupan ja muiden joustomekanismien valvontaan tarvitaan. Kehitysmaat ovat pelänneet joutuvansa tässäkin maksumiehiksi, jos päästöjen vähentämiseen käytetyt investoinnit ovat pois muusta kehitysavusta. Lisäksi etenkin Afrikan maat ovat huomauttaneet, että maanosan osuus kasvihuonekaasujen kokonaispäästöstä on vain kolmisen prosenttia, mutta se on kaikkein haavoittuvin ilmastonmuutoksille, muun muassa lisääntyvälle kuivuudelle.

EU on Oikarisen mukaan edellyttänyt asiassa varsin nopeaa etenemistä, jotta ilmastosopimuksen viides osapuolikokous voisi jo edetä konkreettisiin päätöksiin noin kahden vuoden kuluessa. EU korostaa konkreettisen katon ja valvontajärjestelmän asettamista joustomekanismien käytölle. Yhdysvaltain johtaman maaryhmän mielestä taas mekanismien käytölle ei tulisi asettaa kattoa, ja niin sanotut hiilinielut on otettava mukaan kaikkiin mekanismeihin.

Ympäristöjärjestöt kriittisiä

Ympäristöjärjestöt ovat Buenos Airesissa arvostelleet ilmastokokousta tehottomaksi. Ne vaativatkin valtioita kiristämään tahtia kokouksen pelastamiseksi. Kokouksen tärkein keskustelunaihe on ollut joustomekanismien yksityiskohdista sopiminen. Niiden avulla teollisuusmaat teollisuusmaat voisivat kattaa osan tavoitteistaan vähentämällä päästöjä esimerkiksi Itä-Euroopassa. Mekanismien kriitikot pelkäävät joustojen vesittävän jo ennestään vaatimattomat päästöjen vähennykset.

-Joustomekanismeille on laadittava tiukat ja selkeät säännöt, jotta niitä ei käytettäisi todellisten päästövähennysten välttelemiseen. Ilmastonsuojelun on alettava teollisuusmaiden valtavien päästöjen leikkaamisesta, sanoi Buenos Airesin neuvotteluja seuraava Oras Tynkkynen Maan ystävistä.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat