Ehkäisypillerien vaurioista jättikorvauksia Ruotsissa

Göteborgs Posten -lehdessä arvioidaan, että kaikille lääkeyhtiö Organonin ehkäisypillereistä vaurioita saaneille on luvassa korvauksia. Suurimmat korvaukset ovat useita miljoonia kruunuja.

Ainakin kolmelle ruotsalaisnaiselle on luvassa miljoonakorvaukset ehkäisypillerien aiheuttamista vaurioista. Göteborgs-Posten-lehti kertoo verkkonumerossaan, että naisista jokaiselle on myönnetty viiden miljoonan kruunun korvaus. Pillereitä käyttäneet naiset ovat kärsineet pienistä veritulpista aina vaikeisiin aivo- ja sydäninfarkteihin asti. Toisilta on jouduttu amputoimaan jäseniä ja heidän on syötävä lääkkeitä koko loppuelämänsä.

Kaikkiaan 110 naista on hakenut oikeutta lääkeyhtiö Organonia vastaan, ja nyt kymmenen vuotta kestänyt prosessi on lopuillaan.

-Uskaltaisin sanoa, että lähes kaikki saavat jonkun sortin korvauksen, sanoo Lääkevakuutuskeskuksen toimitusjohtaja Ralf Blomberg lehdelle.

Kyse on ns. kolmannen sukupolven ehkäisypillereistä Desolettista ja Mercilonista, jotka otettiin käyttöön Ruotsissa 1980-luvun lopulla. Jo 1990-luvun puolivälissä ryhdyttiin epäilemään, että pillerit saattavat aiheuttaa veritulppia erityisesti nuorille ensikäyttäjille. Vasta vuonna 2001 EU:n lääkejärjestö EMEA antoi varoituksen pillerien käytöstä.

Ruotsalaisen Fass -lääkeoppaan mukaan Mercilonin ja Desolettin käyttäjillä on hieman suurempi veritulpan riski kuin muiden yhdistelmäpillereiden käyttäjillä. Kun 10 000 naista käyttää Mercilonia ja Desolettia, heistä 3-4 saa veritulpan. Muilla yhdistelmäpillereillä vastaava luku on kaksi.

Mercilon-pillereitä on myynnissä myös Suomessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat