Ehkäisypilleri täyttää 50 vuotta

Naisten ehkäisypilleri täyttää tänään 50 vuotta. Koko olemassaolonsa aikana sitä on käyttänyt yli 200 miljoonaa naista ympäri maailman.

Toukokuun 9. päivä vuonna 1960 amerikkalaiset viranomaiset ilmoittivat aikaisemmin gynekologisiin sairauksiin käytetyn pillerin toimivan myös ehkäisytarkoituksessa. Seuraavan kymmenen vuoden aikana pilleri levisi laajalti länsimaihin. Tapaus antoi naisille ensimmäistä kertaa vapauden harrastaa seksiä ilman pelkoa raskaudesta.

Ehkäisypillerin synty oli tiedemiehille hyvin kivinen tie. Tiedemiehet olivat jo pitkään tienneet, että suuret annokset tiettyä hormonia ehkäisevät ovulaation, mutta huolimatta laajoista tutkimuksista, joissa käytettiin tuhansien saksalaisten poliisien virtsaa ja lampaiden munasarjoja, ei tarvittavaa määrää hormonia saatu eristettyä.

Vasta kun keltarauhashormonia, progesteronia, onnistuttiin valmistamaan synteettisesti meksikolaisen villijamssin juuresta, alkoi pillerin varsinainen kehitys.

Pilleri on 50-vuotisen historiansa aikana aiheuttanut kohua laajalla skaalalla erilaisista sivuvaikutuksista salaliittoteorioihin kommunistivaltioiden ylipopulaation rajoittamisesta pillerin avulla. Vielä edelleenkin laajasta käytöstä huolimatta pilleri on jatkuvan syynin ja kritisoinnin alla. Vielä viime viikolla saksalaiset tutkijat ilmoittivat pillerin lisäävän haluttomuutta.

Ehkäisypilleri on nykyisin maailman eniten tutkituin lääke. Myös miehille on ollut jo pitkään kehitteillä oma ehkäisypillerinsä, mutta sen valmistumisesta ja luotettavuudesta ei ole tietoa.

(MTV3 - BBC)

Lue myös:

    Uusimmat