Ehec-epidemian syynä saattavat olla pavunidut

Vaarallisen ehec-epidemian alkulähteeksi epäillään nyt pavunituja, kertoo saksalaisviranomainen. Ala-Saksin osavaltion maatalousministeri Gert Lindemannin mukaan epäillyt pavunidut on kasvatettu Saksassa.

Lindemann sanoi tiedostustilaisuudessa, että tutkijat ovat onnistuneet jäljittämään pavunitujen jakelureitin melko tarkasti, ja yksi saksalaisyritys on suljettu asian johdosta.

– Pystyimme jäljittämään hyvin selvän reitin, jonka mukaan kyseinen yritys olisi epidemian alkulähde, Lindemann kommentoi. Hän kehotti kuluttajia Pohjois-Saksassa välttämään toistaiseksi minkäänlaisten itujen syömistä.

– Tämä on uskottavin syy ehec-bakteerille.

Viranomaisten tiedotteen mukaan yrityksen ituja oli myyty ravintoloille ja muille ruokayrityksille Hampurin, Schleswig-Holsteinin, Mecklenburg-Etu-Pommerin, Hessenin ja Ala-Saksin osavaltioiden alueilla.

Ehec-bakteeriin on kuollut ainakin 22 ihmistä ja yli 2 000 ihmistä sairastunut maailmanlaajuisesti. Kaikki bakteerin saaneet ovat matkustaneet Saksan pohjoisosissa.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat