Ehdollista vankeutta: Nainen työskenteli väärennetyllä lähihoitajatodistuksella – huijasi vanhukselta rahaa

Syytetty perusteli tutkintotodistuksen väärennystä sillä, että pelkäsi menettävänsä työpaikkansa.

Oulun käräjäoikeus on tuominnut 49-vuotiaan naisen ehdolliseen vankeuteen muun muassa väärennetyllä lähihoitajatodistuksella työskentelystä.

Tuomion mukaan nainen aloitti työnsä hoitoapulaisena, kunnes ilmoitti työnantajalleen saaneensa loppuun lähihoitajan opinnot. Kun työnantaja pyysi naiselta todistusta tutkinnosta, tämä toimitti väärennetyn asiakirjan.

Tuomion mukaan nainen myös kavalsi hoitamaltaan vanhukselta 3  100 euroa ja nosti läheisensä nimissä yli 5  500 euron pankkilainan, jolla teki ostoksia nettikaupoissa. Lisäksi nainen nosti perusteettomasti noin 3  800 euron edestä Kelan etuuksia.

Nainen myönsi syytteet osittain. Hän sanoi antaneensa väärennetyn todistuksen ainoastaan siitä syystä, että pelkäsi työpaikkansa puolesta. Hän vetosi muun muassa heikkoon taloudelliseen tilanteeseensa.

Oikeus tuomitsi naisen kolmesta petoksesta, luvattomasta terveydenhuollon ammattitoiminnan harjoittamisesta, väärennyksestä ja kavalluksesta yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat