Egyptissä kiistellään väliaikaisesta pääministeristä

Egyptissä väliaikaisen pääministerin nimitys ajautui heti alkumetreillä vaikeuksiin. Paikalle oltiin nostamassa YK:n atomienergiajärjestön IAEA:n entistä johtajaa Mohamed ElBaradeita, mutta toiseksi suurin islamistipuolue Nour asettui vastustamaan nimitystä.

ElBaradein nousu pääministeriksi vahvistettiin aluksi monista lähteistä. Pitkällisen kädenväännön jälkeen presidentin kanslia kuitenkin kiisti, että lopullinen päätös nimityksestä olisi jo tehty. Nour-puolueen mukaan ElBaradei on liian ristiriitainen henkilö, jotta puolue voisi hyväksyä hänen nimityksensä.

Egyptin armeija tarvitsee suunnitelmalleen väliaikaisen hallituksen perustamisesta myös islamistien tuen. Muslimiveljeskunta on sanoutunut irti armeijan suunnitelmasta, mutta Nour on luvannut sille tukensa. Jos Nour vetäytyisi pääministerikiistan vuoksi, suunnitelmalta puuttuisi riittävä tuki.

Syrjäytetyn presidentin Mohamed Mursin kannattajat ja vastustajat ovat uhanneet jatkaa mielenosoituksiaan tänäänkin.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat