Egyptin mielenosoittajat vaativat yleislakkoa - uusi hallitus esiteltiin televisiossa

Egyptin presidentti Hosni Mubarak on esitellyt uuden hallituksensa maan valtiollisessa televisiossa Uudessa hallituksessa ei ole vihattua sisäministeriä Habib al-Adlya. Adlyn poistaminen hallituksesta on ollut yksi mielenosoittajien vaatimuksista.

Myöskään valtiovarainministeri ja kulttuuriministeri eivät ole mukana aiemmasta hallituksesta. Sen sijaan ulkoministeri ja puolustusministeri ovat pitäneet paikkansa myös uudessa hallituksessa.

Televisiossa näytettiin kuvia uusien ministerien nimityksestä. Lisäksi televisiossa luettiin Hosni Mubarakin antama säädös uusista ministereistä.

Mielenosoittajat vaativat yleislakkoa

Kymmenettuhannet egyptiläiset ovat kokoontuneet Kairoon ja vaativat yleislakkoa, kunnes presidentti Hosni Mubarak väistyy vallasta.

Armeija on asettautunut mielenosoittajien ympärille Kairossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan armeija tarkastaa paikalle pyrkivien henkilöllisyyspaperit, mutta päästää mielenosoittajat alueelle.

Mielenosoitukset jatkuvat seitsemättä päivää. Ainakin 125 ihmistä on kuollut mielenosoituksissa.

Huomiseksi suunnitellaan marssia, johon osallistuisi miljoona ihmistä.

(MTV3 - AFP - Reuters - BBC - STT)

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu (Seitsemän uutiset 31.1.2011)

Lue myös:

    Uusimmat