Egyptin hallitus uskoo vaaliuudistuksen voimaan

Lähes neljännesvuosisataa Egyptiä hallinneen 77-vuotiaan Hosni Mubarakin vaalivoittoa huomisissa presidentivaaleissa pidetään lähes varmana. Kansalaisjärjestöt ja oppositio ovat huolissaan siitä, että vaalien ääniä tullaan peukalomaan, sillä riippumattomilta tarkkailijoilta on kielletty pääsy vaalihuoneistoihin.

Egyptin hallitus arvioi, että maan ensimmäiset monen ehdokkaan presidentinvaalit vauhdittavat demokraattisia uudistuksia muuallakin Lähi-idässä.

Vaalien aattona uskottiin kuitenkin, ettei mikään estä maata lähes neljännesvuosisataa hallinneen Hosni Mubarakin voittoa huomisessa äänestyksessä. Silti opposition edustajat olivat huolissaan siitä, että vaalituloksia voidaan peukaloida, varsinkin jos kielto riippumattomien tarkkailijoiden pääsystä vaalihuoneistoihin pidetään voimassa.

- Kun Egypti etenee tähän suuntaan, sillä on tiettyä vaikutusta, ulkoministeri Ahmed Abul Gheit sanoi toimittajille Kairossa.

- Odotamme, että monet alueen puolueet seuraavat tätä kehitystä Egyptissä suurella mielenkiinnolla ja haluavat itse lähteä samalle tielle.

Hallitus puolusti myös päätöstä, jonka mukaan kansalaisjärjestöjen edustajia ei päästetä sisälle vaalihuoneistoihin. Egyptin oikeuslaitos antoi aiemmin kesällä kansalaisjärjestöille mahdollisuuden toimia vaalitarkkailijoina, mutta asia tyssäsi keskusvaalilautakuntaan. Keskusvaalilautakunnalla on asiassa lopullinen päätösvalta, hallituksen taholta viestitettiin.

Tuomarit vaalivalvojina

Hallituksen tiedotusvirasto painotti, että vaalien oikeudenmukaisuuden takaavat tarkkailijoina toimivat tuomarit, viestimet ja presidenttiehdokkaiden äänestyspaikkoja kiertävät valtuuskunnat. Kansalaisjärjestöjen edustajat saavat valvoa tapahtumia vaalihuoneiden ulkopuolella.

Kansalaisjärjestöt ovat tehneet valituksen asiasta, ja lopullista päätöstä valitukseen odotettiin mahdollisesti vielä tämän illan aikana. Myös Egyptin tuomaristo on ryhtynyt arvostelemaan suorin sanoin hallitusta ja keskusvaalilautakuntaa.

- Tuomariston rajalliset valtuudet eivät pysty estämään vaalivilppiä, sanoi tuomari Ashraf al-Barudi egyptiläislehden haastattelussa.

Hän lisäsi uskovansa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin hänen arvostelunsa vuoksi.

Vaaliuudistuksesta huolimatta kukaan ei epäile, etteikö 77-vuotias Hosni Mubarak jatkaisi vaalien jälkeenkin maan johdossa. Virallista vaalitulosta saataneen odottaa useita päiviä, mutta Mubarakin voitto voidaan vahvistaa jo sitä ennen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat