Egyptiläiskoneen onnettomuustutkinnasta kiistaa

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ei toistaiseksi ota päävastuuta lokakuun lopussa Yhdysvaltain itärannikolla pudonneen egyptiläiskoneen turman tutkimuksista. Asiasta ilmoitti Kansallinen liikenneturvallisuusneuvosto NSTB varhain tänään. NSTB:n puheenjohtaja Jim Hall ilmoitti, että turman tutkimuksiin liittyy lisää Egyptin hallituksen määräämiä asiantuntijoita. Hallin mukaan tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista, että tutkimukset jatkuvat Kansallisen liikenneturvallisuusneuvoston johdolla. Hall sanoi FBI:n johtaja Louis Freehin olleen samaa mieltä ratkaisusta. Jos FBI siirtyy tutkimusten johtoon, sitä pidetään vahvana signaalina siitä, että turmaan liittyy rikos.

Egyptiläiset vastustivat tutkimusvastuun siirtämistä FBI:lle, sillä he haluavat omien asiantuntijoidensa perehtyvän kaikkeen todistusaineistoon. Ennen kaikkea egyptiläiset haluavat selvyyden ääninauhasta, jolla koneen apupilotin väitetään lausuvan jonkin uskonnollisen iskulauseen tai rukouksen.

Kone putosi lentokorkeudestaan lahes pystysuorassa

Koneen mustan laatikon ääninauha on herättänyt uusia epäilyjä turman tahallisuudesta. Toinen lentäjä oli poistunut ohjaamosta, jonka jälkeen nauhalta kuullaan toisen lentäjän rukousta muistuttavaa puhetta kuolemaan menemisestä. Heti sen jälkeen automaattiohjaus oli kytketty päältä ja suihkumoottorit käännetty jarrutukseen. Tämän jälkeen moottorit sammutettiin kokonaan ja kone aloitti kohtalokkaan syöksyn. Ohjaamoon palannut kapteeni oli vielä yrittänyt vielä nostaa konetta takaisin lentokorkeuteen mutta yritys epäonnistui.

Vielä maanantaina tutkijat ilmoittivat, että 217 ihmisen hengen vaatineen onnettomuuden syy ei ollut sabotaasi, lentokonekaappaus tai itsemurhasyöksy.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat